Päätin lähteä vaihtoon vuoden 2010 alkupuolella. Olin ollut jo kauan innostunut vaihtoon lähtemisestä, mutta se alkoi tuntua ajankohtasemmalta ja mahdolliselta, kun luokkakaveri Mair33 haki vaihtoon lattareihin. Ite oon ollu kiinnostunu Ranskasta aika kauan ja aloin opiskelee ranskan kieltä kasiluokalla itsenäisesti. Lukiossa sitten aloitin B-kielen opintoina virallisesti ranskan, ja se meni niin hyvin että liityin lopulta A-lukijoiden ryhmään. Periaatteessa Ranskaan lähtiessä tarttee olla luettu ranskankieltä kaks kouluvuotta, mut järjestö hyväksy mut mukaan kun vakuutin ne motivaatiolla ;D ja kyl mä ranskaaki vähän jo puhuin.
Järjestö jonka kautta lähden vaihtoon on STS. Järjestöllä ei sinänsä ollut väliä, kunhan pääsisin Ranskaan. Yritin aluks päästä AFS:n kautta, mut selvis ettei niiltä olis paikkoja vuodeks Ranskaan. Mair33n isosisko oli ollu Ecuadorissa STS:n kautta ja aattelin et jos sen vuosi ei iha pilalle menny nii tuskin munkaa menis. STS on kuitenkin keskustelupalstoilla kaikista ristiriitaisimpia järjestöjä: osa ylistää sitä ja osa haukkuu iha täysi. Toisaalta riippuu täysin maasta ja omasta asenteesta, kuinka hyvin järjestö toimii.Vaihtoprosessi lähti käyntiin kesä-heinäkuun vaihteessa 2010 kun kävin Loimaalla haastattelussa, jossa entinen vaihtari tiedusteli mun halua ja asennetta lähtee vaihtoon. Haastattelija oli ite ollu Brasiliassa vuoden ja se kerto et suurin miinus vaihtovuodessa on, että suomalaiset kaverit on vuoden edellä sua kun palaat takas Suomeen. Haastattelu oli osin suomeks ja osin englanniks, ja se enkun osuus vähä jännitti aluks. Kaikki kuiteski meni hyvin, paitsi ymmärsin yhen kysymyksen väärin ja kirjotin paperiin että oon"wild party animal" D:
Sen jälkeen en ookka kuullu vaihtovuodesta enempää. Odottelen edelleen tietoa perheestä (lähtöön kuukausi?) ja sijoitusalueesta Ranskassa ei myöskään oo tietoa. Hakupapereihin laitoin toivomukseks pariisin/champagnen alueen, jolla pääsisin suurimmalla varmuudella ainakin lähelle kaupunkia. Itse kun olen aina asunu maalla..iha mettässä. Ei sillä alueella kuitenkaa oo niin paljoo väliä, kun ihmiset siellä on tärkeintä.
Siispä odotellessa lisää tietoa vaihdosta,
Jere

helöyy wild party animal:D on se jännä, miten nopeasti se innostus lähteä vaihtoon tulee - toivon vaan, että se ei myös menis niin nopeasti... no tuskinpa. aika viimiseen menny sinulla tuo perhetietojen saaminen:O mutta eiköhän sieltä joku vielä putkahda!
VastaaPoistajähjäh meistä tulee vaihtarinaapureita koska mie meen epsanjaan, eihän pariisista ole cáceresiin kuin 1 000 kilometriä, tosi naapureita joo!
Aaa :D juu mä yritän vaan olla tyytyväinen tähän valintaan lähtee vaihtariks koska se on kuitenkin niin suuri plussa tulevaisuutta aatellen ja kielitaito paranee. Naapureita tosiaan, ja koska en vielä tiedä mun sijoituspaikkaa, nii voidaa olla lähempänäki jos esim eteläranska kutsuis mua :) toivon todella että perhetiedoista kuuluis jtn...pian. mut onnee et oot saanu ite perhetiedot ym :D
VastaaPoistaHih löysin sun blogin ;) Kyl ne perhetiedot sieltä tulee, meillä osalla tuli tosiaan viikkoa ennen kun oli lähtö :D Mutta toisaalta eri järjestö, että ei voi hirveästi verrata!
VastaaPoistaMutta toivotan sulle todella upeaa vaihtarimatkaa ja kannattaa suhtautuu positiivisesti kaikkeen mahdolliseen ja niin pois päin! =)
Juu suhtaudun mahdollisimman positiivisesti :D harmittaa tää odottelu mut jaksan kyl. Kiitos siis osanotosta :)
VastaaPoista